maaliskuun maanantaiaamuna kello 8:39
herätessäni ne olivat vielä vettä, mutta ne ovat hiljaa tulleet ilmalle painavemmiksi kantaa
kiedon kaulahuiviani monta kertaa uudestaan kaulani ympäri
koitan saada sen sopimaan
ja silmäni alakulmasta näen hiutaleiden sulavan villalle kimalteleviksi pisaroiksi
bussipysäkin minuutit kuluvat taas äärettömän hitaasti
eikä kukaan meistä vakavista suomalaisista sano mitään
me olemme kaikki pettyneet taas tähän
miten suomessa ei voi luottaa kevääseen tai kesään
ennen kuin se on täällä
kohta eteeni laskettava paperi nauraa mielessäni
se on valkoinen ja siinä on paljon sanoja
"ni te cases ni te embarques"
sanat leikkivät huulillani
kun aamulla keittämäni kitkerä kahvi maistuu vieläkin suussani
kirjoitin pitkään suomalaisuudesta
syksystä, talvesta, kevään masennuksesta
minä olen kuitenkin kovin kovin pahoillani siitä
kirjoitin teistä bussipysäkkien ihmisistä monta runoa
ja pian en ole edes täällä
lumi on alkanut muuttua taas rännäksi
joku sanoi suomen olevan täynnä paradokseja
ja ihmiset piiloutuvat huppujensa taa, ei tarvitse katsoa kun on hiljaa
autot lipuvat tasaista vauhtia länsiväylää pitkin
ja minä olen lähdössä intiaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti