sunnuntai 30. marraskuuta 2014

olen nielaissut harmaan taivaan


tämä on taas niitä päiviä
kun olen nielaissut harmaan taivaan
odottamalla odottanut jotakin 
joka ei koskaan saapunut

ja tänään kuten joka ikisenä
harmaana syystalven päivänä
olen vain osittain täällä 
olen varjo joka ei näy
pimeällä säällä

olen kuin palapeli
kokoa minut, 
niin näet koko kuvan
se ei ole kaunis
mutta taiteen ei kuulu olla 

olen sotkuista taidetta
se iso maalaus 
keskellä tyhjää huonetta
jota ihmiset tulevat katsomaan
seisovat siinä hetken,
ja kävelevät sitten pois

perjantai 7. marraskuuta 2014

nonsense



auringonkukkia jossain merenrannalla, kuka sanoi kiitos ja lähti. kukkasia kehyksissä, vanhan talon kukkatapetti ja minä sanoin kiitos. se tuntuu hirveältä vatsassa, on käytävä pitkä ja lattia kylmä. on sateista, häikäisee, sokaisee, mennä ulos ja kastuu toppahousut. mene pois. käytä hän-sanaa äidistä, reunustaa kirjan kannet ulkomaailman pois, en katso. märät lapaset kevättalvella. olla elämässä ohituskaistalla on pakko juosta ulos. ole jossain, älä tuu, harmaa ilma, harmaa kissa. anna kaksi euroa. suihku höyryää, mihin rahaa, paperia, numeroita, lienetkö vai lieneekö olla oli ollut on. hiljaa muodosta kirjain valkoiselle paperille, talvella tehdä sydän lumeen, olla kaunis kylmissään. violetit luomet eivät ole luomiväriä vaan läpikuultavuutta, ihmisen biologiaa. tosin ei totta koskaan. mihin kaikki äänet ovat menneet, mitä jos olenkin, käyttäydyn ihan muuten vaan. verhona hiukset verhoutuneet selaviksi, pieni ääni syvällä vatsanpohjassa, oikeastaan merenpohjassa. riittää velvollisuus kaukaahaetusta. rumuus on parempaa kuin kauneus koska jotkut adjektiivit ovat vastaisia vastaisuudessa. koko ajan pieniä katseita, pieniä pysähtyneitä, hei oota älä mee niin nopeesti. kuluttaa aikaa vetämällä hiuksiin jälkiä, sano sanoja jotka liittyy toisiinsa. sanoja toisista paikoista, kaikki on lähtenyt käsistä jo joskus aikoja sitten. hiekkaa keuhkoissa, hieroo likaisilla käsillä silmiä, kutisee vielä enemmän, itkee hiekat pois. hengittää, hengittää. voimakas pyörtymisen tunne. anna mulle happea, niin paljon asioita elämässä. luokitellaan ne tyhjiksi riveiksi jooko. jotain sotkua. koko ajan tuntuu ettei ala itkeä, empatianpuute on sairaus. en puhu itsestäni tai ehkä joskus. mikä sen asian nimi olikaan, ole paikallaan, lähde kaatumaan. se on vertauskuva, ei se ole kuva oikeastaan ollenkaan. tajusinko idean. juokse tossuilla pehmeästi, kaartuu sanat hyvin hullusti kohti todellisuutta. vanhemmilla kai aina kaikki hyvin, on niin kaikkea vastaan aina yhdessä.  

- 31.10.2014, kirjallisen ilmaisun tunnilla

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

miltä tuoksui syksy ihollani



vihreällä penkillä
ei istu enää kukaan
on jo melko myöhä
en vielä mene nukkumaan

sateisella merenrannalla
mietin mitä teen seuraavaksi
mietin miksen osaa
koskaan pysyä paikoillani 

sillä vielä täältäkin lähden
on päästävä eteenpäin 
kai unelmieni tähden

ja joskus en tule muistamaan 
tätä päivää enkä eilistä
enkä tule enää muistamaan
miltä tuoksui syksy ihollani

lauantai 1. marraskuuta 2014

jonnekkin




          joskus kävelen ympäriinsä
          ilman selvää määränpätä
     ja lukuisat kasvot ohittavat minut
   luullen että olen menossa jonnekkin

           joskus juoksen metron
           jyrkissä liukuportaissa
         ja ohitan lukuisia kasvoja
 jotka luulevat että olen menossa    jonnekkin

       joskus otan suuria askeleita
  teen asioita hetken mielijohteesta
     puhun taivaasta ja unelmista
                  sillä luulen 
     olevani menossa jonnekkin







keskiviikko 22. lokakuuta 2014

liikaa aikaa


                 teen soittolistoja 
           onnellista kevättä varten
  vaikken edes tiedä tuleeko sellainen

   jotkut päivät ovat täynnä tyhjyyttä
     ne ovat hiljaisia ja pysähtyneitä 
   kun mulla on liikaa aikaa ja tv-lupa

   haluan lähteä yksin amsterdamiin
   leikata hiukset, olla kauan poissa
       istua nurkissa kahviloissa

      tuntea olevansa elossa eikä 
        vain madella eteenpäin 
          niin kuin kaikki muut















sunnuntai 19. lokakuuta 2014

vapaudenkaipuu




vapaudenkaipuu saa mut tärisemään
on taas helvetin kylmä kun seison kadulla
värittömänä kuin aikuiselle annettu värityskirja 

oon jumissa kaupungin sateessa
on se sama lokakuu, aika hidastuu
kun kohta on taas joulu
täynnä lämmintä katkeruutta
 
ja ei ole aikaa jäädä
on vain aikaa lähteä
ei ole aikaa olemassakaan
on vain tehtyä kiirettä

ja bussin mainokset vie mut pois
barcelonaan ja pariisiin 
antakaa 200 euroo niin lähden pois,
lontooseen ja berliiniin 





lauantai 11. lokakuuta 2014

56 päivää poissa kotoa


Vielä ihan vähän aikaa sitte Kampin laiturit oli mulle ja Inkalle paikka, joista meijän sunnuntaiset aamupäivät tai talviset, lauantaiset illat koostu, kun piti päästä stadiin ja takas. Se oli niin vielä viime keväänäki, mut siitä on silti jotenkin aivan järjettömän kauan. Sillon tää kaikki tuntu niin kaukaselta, istuttiin jossain lähtöaikataulujen alla ja mietittiin että "jos" me tänne lähdetään. 
Me lähdettiin tänne. Me lähdettiin pois Liljendal-Lapinjärvi akselilta, enkä oo palannu takas ennen tätä. Ei oo tarvinnu - mun kyvyttömyys tuntea koti-ikävää johtuu aika moninaisista syistä, mut oikeesti musta tuntu alunperinkin siltä, että mä palaan kotiin kun tuun tänne. Ei siltä, että lähtisin pois kotoa - Liljendaliin muutto alunperinkin tuntu aina niin väliaikaselta elämänvaiheelta. 
Tässä vaiheessa varmaan se olennaisin kysymys olis että mikä on muuttunu. Muuttunu on tavallaan paljon, mut tavallaan ei mikään. Mä voisin luetella tässä sellasia asioita kuin että käyn itse kaupassa, hoidan matkakortin latauksen ja kouluunmenot, teen itse ruokaa ja saan tehä ite mitä haluan. 
Mutta kun ei noi todellisuudessa muuta mitään. Kyllä mä osaan hakea sen kanapaketin sieltä S-Marketin hyllystä ja osasin jo ennen tätä. Niin no, ehkä se muutos tässä onkin, että se kauppa on nykyään aina S-Market koska K-ketju on vaan liian kallis, ja se kana ei saa maksaa enempää ku kolme euroa. 
Sit joskus mä oon menossa liian myöhään kotiin Alpparista (ihan selvänä) ja mietin että onneks äiti ei tiedä että kävelen yksin Kaivokadulla. Joskus kävelen mun kotelotakissa Lauttasaaren sillalla maitopurkki kädessä ja joku fitness buumiin hurahtanu blondi tyttö hölkkää vastaan ja kattoo mua silleen "toi on A. köyhä opiskelija ja B. varmana kalliosta". 
Että sinänsä asiat on muuttunu, ei mua kukaan kattonu Liljendalissa. Ei kukaan oikeestaan edes kävelly vastaan siellä. Enkä mä kyllä käyny ostamassa kaupasta maitoakaan. 

 



Oon saanu aivan järjettömästi uusia kavereita, ja Kalliossa tuntuu kyllä siltä, että ne kaikki 500 oppilasta on sun kavereita - tai 550, kun opettajatkin lasketaan. 
Kallio on ihan hullu paikka, hyvällä tavalla hullu. En oo ikinä toistanu lausetta "mitä täällä tapahtuu" yhtä paljon ku näiden kahen viime kuukauden aikana. Meillä aamunavauksessa roastataan synttärisankareita, käytävällä joku saattaa kävellä vastaan Macklemorelta varastetussa karvatakissa (terveisiä Valolle), ja just vähän aikaa sitten katoin Youtubesta kun opettajat hoilaa lavalla villisti pukeutuneina Ma tahtoo veivaata. Kalliossa 20 minuutin bileet kello 9:30 aamulla, rap-battlet ja vaarallisen korkea melutaso (koska kaikilla on liian hauskaa) kuuluu normiviikkoon. Siis oikeesti, katukaa sitä ettette hakenu. Oikeesti. 


Tällä pienellä at the moment-kuvalla voin nyt tiivistää mun elämän tällä hetkellä yhteen sanaan: absurdi. Kaikki on vielä vähän sekavaa ja sellasta hakemista, elämässä ei tällä hetkellä oo oikeestaan rytmiä. Tuntuu välillä siltä et pitäis pysähtyy hetkeks, tulee sellanen olo et hei, mitä mä olinkaan tekemässä, minne meenkään seuraavaks, miks olinkaan täällä ja kuka mä ylipäätään haluun olla. Saatan istua aamulla bussipysäkillä ja ihan yhtäkkiä muistaa, et enhän mä oo vielä edes 16. 16 tuntuu niin nuorelta. 15 tuntuu ihan lapselta siihen verrattuna, millasta mun elämä on.
Sit teen vähän kaakaota ja vedän syvään henkee. 



Uskon siihen et mitä suurempi muutos tapahtuu, niin sitä nopeemmin ihminen sopeutuu. Mä oon sopeutunu takasin Helsinkiin noin 5000 kertaa nopeemmin kun sopeuduin Loviisaan. 
Nytkin tässä pohdiskelen, että oonko mä menossa käymään kotona vai lähdenkö mä vähäksi aikaa pois kotoa. Musta tuntuu että molempia, mut näillä kodeilla on ihan eri merkitys kielellisesti. 
Tiedän et Helsinkiki tulee käymään mulle liian pieneks aika nopeesti, mä tarviin ihan mielettömästi elämää ympärilleni. Mut tuntuu hyvältä pysähtyy tänne hetkeks ennen kun voi taas jatkaa matkaa.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

pariisi



           älä petä minua pariisi
       tuo rakkautta ja romanssia
          tuo sitä taiteilijaelämää
        jota jotenkin niin kaipaan 

         kuin 101 dalmatialaista
        juoksen lontoon kaduilla
      mietin millaista on olla tyttö
   amsterdamin punaisista valoista

          ikävöin maailmaa 
    olen syntynyt paikkaan
       jota en koe kodiksi
      pitkään astelin katuja
   joita en tuntenut omikseni

minulta kysyttiin miksen pelkää
        kysyin mitä pelätä
     mutta olivat he oikeassa
          ei los angeles
     tehnyt minusta enkeliä

     kerran perheeni kanssa
     andalusian laaksoissa
      kävimme keskenään
     emme ole sen jälkeen
       lähes nähneetkään 


maanantai 29. syyskuuta 2014

one-track mind


   minulla ei ole yksioikoista järjenjuoksua
       ei rauhaa, päässä on tungosta
              ja olen aina valveilla
            sairastan kai nyktofiliaa

            en ole sekaisin sanon 
              olen vain puolimieli
       täynnä järjen tuomaa turhaa
   ei ollutkaan elämä pelkkää juhlaa

             mitä tapahtui silloin, 
 olen kysynyt itseltäni tuhansia kertoja
             ehkä vielä tänään
       saan tietää kuinka irroittaa

torstai 25. syyskuuta 2014

muuttolintuja





rakastan syksyä. sen harmautta ja hiljaisuutta. rakastan kesää, mutta rakastan myös katsoa kun kesä lähtee - kesä on kesäheilani, en tarvitse sitä enää syksyisin. 
muuttolinnut ovat kauniita pyrähdellessään ilmaan vapaina ja vailla huolta, enkä voi olla hymyilemättä. täällä suomessa on kai aina puhdasta hengittää, mutta vannon että koskaan en saa keuhkojani yhtä täyteen ilmaa kuin nyt seisoessani meren äärellä, tuulen piiskatessa hiuksiani ja sateen nipistellessä kasvojani leikkisästi. 
ja tiedän, kohta tulee taas helvetin kylmä, koska hei me ollaan suomessa. mutta vielä en tärise kuin vapaudenkaipuusta, vielä en tarvitse sinua minua lämmittämään. 
on vielä aikaa tuntea kuinka kesä päästää irti otteestaan ja pikkuhiljaa kääntyy kannoillaan. on vielä aikaa ennen kuin aika hidastuu - on täydellinen syyskuu. 


tiistai 23. syyskuuta 2014

jos haluat olla onnellinen




       jos haluat olla onnellinen,
      kannattaa kasata asioita
      vuosiksi mielesi painoksi
   huutaa kurkku suorana niin että
   oikeasti pelkäät jonkun tulevan 
sitten mennä pimeään huoneeseen
  ja kuunnella musiikkia niin kovaa
      että se rikkoo tärykalvosi
  sillä mikään pöytäliina ei enää riitä
    peittämään menneitä sotkuja
  vaan joudut nyt siivoamaan ne 
  yksi kerrallaan nostamaan ylös        
      katsomaan kaikkia silmiin
ja jatkamaan eteenpäin sydän auki

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

lapsuuden kaari


 
                aloittaa elämä 
         olla pieni ja suurensuuri
              olla äidille kiltti
          katsoa kun tekojää
         tulee talveksi takaisin
  
           opetella elämään
            omilla jaloillaan
        kasvaa monta senttiä
         olla hetkessä piloilla

           olla villi ja vapaa
      mutta vähemmän villi
    elää puun ja kuoren välissä
       on pakko juosta ulos

             lähteä pois ja
        seisoa kello yksi yöllä
    yksin pimeässä eteisessä
      sitten sulkea silmänsä 
         olla taas niin pieni 


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

pasilan tunneli



en aamulla tiennyt mitä teen tänään, kunnes suljin oveni ja lähdin menemään   
päivä vei minua tänään ja hyppäsin sen kyytiin, kun me pasilan tunnelissa käveltiin
ja oltiin vähän hermostuneita ja aika yllättyneitä, 
ja mielet oli täynnä euforiaa
ja sitten taas mentiin kotiin nukkumaan, koska me ollaan nuoria tai jotain
mutta tänään oli spontaania, olla kerran vapaa tekemään mitä ikinä huvittaa ja ehkä katuakkin sitä -
mutta tehdä niin kuitenkin








tiistai 16. syyskuuta 2014

syyskuinen aamu



        tämä syyspäivä laskeutuu
                 peittona ylleni
              katson kattoon ja 
                jään tähän vielä

             syksy luo verhoaan
                    meren ylle
            aamulla en näe enää
                   mantereelle
              
 



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

ystävä






                   olin täällä vuosia sitten 
              silloin kun elämä oli leikkiä
           ja runous kuolettavan tylsää

                 nyt viisitoistavuotiaana
              istun lauttasaaren sillalla
                      pmmp soi korvissa
                  se soi jo silloin joskus 
               nyt ei enää niitäkään oo

                ja ensimmäistä kertaa
                 ystäväsi jättö laiturille
              saa sinut vaikenemaan
sillä syksy on kai aina lähtemistä

                     olen kuin olisin elänyt
                 jo monen monta elämää
yhden täällä, yhden jossain muualla
      ja niin, tuovat vuodet aina uutta
       mutta paljon ne myös kantavat


lauantai 13. syyskuuta 2014

vapaus




                   kaivarissa eletään
             kesän viimeisiä hetkiä
        kohta syksy valuu stadiin
     onko mulla nyt elämä täällä

                    ja helsinki on kaunis 
                    niin kai ollaan mekin
                            olen onnellinen
           melko levoton ja vapaakin

torstai 11. syyskuuta 2014

keltainen talo



                 seison kuusviis aassa 
                      ilman suuria suruja
                         kohta taas alkaa
     päivä siinä keltaisessa talossa

                                           8:02 
                    kiipeän portaita ylös
                         kuulen, takanani
                       joku kiipeää myös

                   matkalaukun kanssa
            juoksi tyttö kohti satamaa
                        steissillä se sanoi
                   nousevansa sporaan 

                 ikkunani viereinen puu
             on alkanut taas riisuutua
                     syksy saa minutkin
            tuntemaan itseni uudeksi


tiistai 9. syyskuuta 2014

sumua

   



               joskus herään
kello 04:26 (olen elossa)
ympärilläni on kultaista
kuin maailma olisi hetken
kaunis

         niin ei ollut tänään
      kun kello iski uneeni 
   haavoitti tietoisuuttani
    ja ympärillä oli sumua

   en tiedä mitään kauniimpaa
           kuin aamut joissa elää
       niin monta pientä aavetta
                  pisaroina ilmassa











minä aloitan blogin


mulla on ollut näitä blogeja ennenkin, mutta tästä ei tule samanlaista - sellaista, missä selitän päivänkulusta ja laitan pari järjestelmäkameralla otettua kuvaa. tästä tulee mun sielunpeilaus, jonne runoilen ja taiteilen ja puran mun maailmaa. 




muut tekotaiteellisen syvälliset ihmiset, pliis lukekaa jos yhtään kiinnostaa. 

ihanaa tiistain jatkoa, 
ella