nonsense

auringonkukkia jossain merenrannalla, kuka sanoi kiitos ja lähti. kukkasia kehyksissä, vanhan talon kukkatapetti ja minä sanoin kiitos. se tuntuu hirveältä vatsassa, on käytävä pitkä ja lattia kylmä. on sateista, häikäisee, sokaisee, mennä ulos ja kastuu toppahousut. mene pois. käytä hän-sanaa äidistä, reunustaa kirjan kannet ulkomaailman pois, en katso. märät lapaset kevättalvella. olla elämässä ohituskaistalla on pakko juosta ulos. ole jossain, älä tuu, harmaa ilma, harmaa kissa. anna kaksi euroa. suihku höyryää, mihin rahaa, paperia, numeroita, lienetkö vai lieneekö olla oli ollut on. hiljaa muodosta kirjain valkoiselle paperille, talvella tehdä sydän lumeen, olla kaunis kylmissään. violetit luomet eivät ole luomiväriä vaan läpikuultavuutta, ihmisen biologiaa. tosin ei totta koskaan. mihin kaikki äänet ovat menneet, mitä jos olenkin, käyttäydyn ihan muuten vaan. verhona hiukset verhoutuneet selaviksi, pieni ääni syvällä vatsanpohjassa, oikeastaan merenpohjassa. riittää velvollisuus kaukaahaetusta. rumuus on parempaa kuin kauneus koska jotkut adjektiivit ovat vastaisia vastaisuudessa. koko ajan pieniä katseita, pieniä pysähtyneitä, hei oota älä mee niin nopeesti. kuluttaa aikaa vetämällä hiuksiin jälkiä, sano sanoja jotka liittyy toisiinsa. sanoja toisista paikoista, kaikki on lähtenyt käsistä jo joskus aikoja sitten. hiekkaa keuhkoissa, hieroo likaisilla käsillä silmiä, kutisee vielä enemmän, itkee hiekat pois. hengittää, hengittää. voimakas pyörtymisen tunne. anna mulle happea, niin paljon asioita elämässä. luokitellaan ne tyhjiksi riveiksi jooko. jotain sotkua. koko ajan tuntuu ettei ala itkeä, empatianpuute on sairaus. en puhu itsestäni tai ehkä joskus. mikä sen asian nimi olikaan, ole paikallaan, lähde kaatumaan. se on vertauskuva, ei se ole kuva oikeastaan ollenkaan. tajusinko idean. juokse tossuilla pehmeästi, kaartuu sanat hyvin hullusti kohti todellisuutta. vanhemmilla kai aina kaikki hyvin, on niin kaikkea vastaan aina yhdessä.  

- 31.10.2014, kirjallisen ilmaisun tunnilla